" OTA ITSEÄSI NISKASTA KIINNI "

" OTA ITSEÄSI NISKASTA KIINNI "

On lause, jota yksikään meidän asiakkaista ei ole kuullut tulevan suustamme. 

Olen miettinyt tätä kyseistä toteamusta jo pidemmän aikaa. Miettinyt miten minä olisin reagoinut, jos aikaisempi valmentajani olisi sanonut minulle näin sillä hetkellä, kun en ollutkaan 100% kykeneväinen tekemään kovia treenejä.

Toteamus ei saa mielestäni mitään hyvää aikaiseksi. Ensinäkin minulle tulisi heti sellainen olo, että valmentaja katsoo minua alaspäin ja pitää itseään parempana ihmisenä. Tuntuisi, että valmentaja ei ymmärtäisi minua eikä haluaisi aidosti auttaa, vaan näsäviisastelee tahallisesti. Lisäksi tämä aiheuttaisi omassa käyttäytymisessäni jäätävän vastareaktion, sekä ikävän tunnelman minun ja valmentajani välille.  

Omat kokemukset henkilökohtaisista valmentajista, tanssiopettajista ja liikunnanopettajista ovat aina olleet positiivisia. Tämä voi olla tänäpäivänä hiukan vierastakin, sillä monella tuntuu isoja traumoja kumpuavan kansakoulun tai peruskoulun liikuntatunneilta, koska opettaja on saattanut sanoa jotain ikävästi tai ei ymmärtänyt riittävästi ja liikunta muutenkin on ollut jotain pakosta tapahtuvaa toimintaa. Se on hirmu ikävää ja pyrinkin aina näille asiakkaille tuomaan liikunnasta niin paljon iloa ja onnistumisen tunteita kuin mahdollista. Vaikka liikunta tai hyvinvointiin liittyvät aiheet oltaisikin joskus koettu todella ahdistaviksi, se ei tarkoita etteikö niistä voisi saada tulevaisuudessa poistiivisia kokemuksia.

Monet omat asiakkaani ovat kokeneet elämäntilanteissaan tunteita tai asioita, joita minä en ole itse henkilökohtaisesti kokenut, mutta se ei tarkoita ettenkö minä voisi valmentaja yrittää ymmärtää, mitä toinen käy läpi. Jos asioita koetaan liian haastavana tai ylitsepääsemättöminä, tulee kokeilla jotain toista lähestymistapaa tilanteeseen. Harvoin ongelmat katoaa kuin tuhka tuuleen, mutta ongelma ei näytä välttämättä niin hurjalta, jos sitä lähestytään eri kulmasta.

Näissä aiheissa pyöriessä tullaan väkisinkin törmäämään kysymykseen, onko muutos oikeasti vastenmielinen. Aiheuttavatko jotkut terveellisempään elämään liittyvistä muutoksista pakokauhun tunteita, jotka kumpuavat jostain syvemmältä, peloista mitkä tulisi ehkä selvittää? Vai onko kyse mukavuudenhalusta? 

Tähän vastaus selvinnee vain keskustelemalla. Arjen rutiinit toistuvat usein kuukausi toisensa jälkeen. Harvoin ihmisillä on joka päivä, jokainen minuutti erilainen niin, että muutoksen tekeminen olisi aidosti mahdotonta. Mitä ne käytännön tekemiset ovat, jotka toistuvat sinun arjessa? Missä kohtaa olet mukavuudenhaluinen ja mikä on aito ongelma tai este? Joskus on vain myös todettava, että itselle ikäviäkin asoita tulee vain tehdä, suorittaa, ja huomata jälkeenpäin selvinneensä. Jatkossa sama tilanne ei välttämättä olekaan niin pahannäköinen, sillä olethan selviytynyt tästä aikaisemminkin. 

Moni vertaa liikuntaa tai terveellistä elämää hampaidenpesuun ja siihen opittuun rutiiniin ja tapaan, mikä on iskostunut käytännössä jokaisen mieleen, ja jota on ylläpidetty vuosia. Kun asetetaan näin rutiininomaisesti tapahtuva tekeminen vastakkain tekemisen kanssa mikä on vastenmielistä, ei välttämättä myöskään saada mitään hyvää aikaiseksi. Pointti käy kyllä päivänselvästi ilmi. Itsensä huolehtimiseen tulisi kiinnittää huomiota joka päivä eikä sitä suositella unohdettavan edes viikonloppua tai lomalla. Pysähdy hetkeksi. Mikä on kuitenkin aidosti oman onnistumisesi este?

Mistä valinnoista olet vastuussa ja mitä sinä voit asioille tehdä? 

Älä poista elämästäsi mitään laittamatta sen tilalle jotain tavoitteitasi paremmin tukevaa toimintaa. Jos poistat kaiken mistä nautit, liikunta ja säännöllinen ruokavalio vaikuttaa enemmän helvetiltä kuin miltään tavoittelunarvoiselta. Muuta tapojasi pikku hiljaa yksi asia kerrallaan paremmaksi. 

 

Annette

 

P.S: Olemme valmistamassa Annan kanssa elämäntapamuutokseen liittyvää veloituksetonta opasta, pysy kuulolla :) 



  

Ihana, pelottava muutos

Ihana, pelottava muutos

Teetkö yhteistyötä oman kehosi kanssa?

Teetkö yhteistyötä oman kehosi kanssa?