Lähtökohtana positiivisuus

Lähtökohtana positiivisuus

Sosiaalisessa mediassa positiivisuus on paljon käytetty termi, jolla yritetään tuoda hyvää oloa ja mieltä esille. Herkästi positiivuus ja aitous menee ristiin siten, että positiivisuus koetaan "yltiö positiivisuutena" jolloin aitous kärsii. Vaikka lähtökohtaisesti tarkoitus ei olisikaan tehdä ylilyöntejä tai ärsyttää. Kun lähtökohtana on positiivisuus ja huumorintajua löytyy aina pieni hippunen takataskusta, vastoinkäymisten läpikäyminen voi tuntua helpommalta. Ainakaan vastoinkäymiset ei aiheuta välitöntä hanskojen putoamista, vaan voi antaa paljon toivoa uudestaan yrittämiseen. Haastan sinut. Seuraavalla kerralla kun koet jonkun positiivisuuden ärsyttävänä, kokeile antaa mielessäsi tilaa sille, että ehkä positiivisuus on tälle henkilölle juuri nyt iso voimavara, ja hän on saattanut löytää sen elämäänsä hetki sitten. Ole onnellinen toisen puolesta <3 :) 

Tässä postauksessa käyn läpi kolme oleellista tapaa, joilla positiivisuus on minulla lähtökohtana. Mikään näistä ei ole itsestäänselvyys, ja ne ovat kaikki vaatineet myös minulta vuosien opettelun. 

 

1. Tunteiden kokeminen on ok. Saa olla rikki ja tahtia pitääkin hidastaa. 

Ylipäätään se, että uskaltaa ajatella pelkoja ja käydä asioita läpi on mielestäni rohkeaa. Olen opetellut viimeaikoina antamaan itselleni aikaa käydä mieltäni läpi aina tilanteen tullen. Ainaisella maton alle lakaisulla, kyyneleiden "korvaamisella" hymyllä ja tsemppilauseilla saatan päästä akuutista tilanteesta yli, mutta se ei kuitenkaan ratkaise tai vie pois alkuperäistä ongelmaa. Positiivista on antaa itselle aikaa  ja ottaa iisisti kunnioittaen niin itseä kuin muita. Kiinnitän huomiota jatkuvasti myös omaan asenteeseen tehdä asioita. "Mä äkkiä käyn vessassa" tai "mä nyt tosi nopeesti syön ja tuun sitten" kannattaa muuttaa seuraavaksi "käyn vessassa" "syön ja tuun sitten". Näistä tuli-hanurin-alla lauseista äitini pysäytti minut ja tänä päivänä näitä lauseita ei kuulu minun suustani yhtään niin usein kuin aikaisemmin.

 

2. Puhun kauniisti itselle. Suosittelen tätä myös asiakkaille.

Tässä on oma mansikkikin ojassa. Ihminen on itselleen pahin ja kamalin vihollinen ja on hirvittävän hämmentävää minkälaisissa tilanteissa raippa alkaa heilua omaa selkää kohden. Raippa ei kuitenkaan itsestään heilu, joten voi myös tehdä töitä sen estämiseksi. Oleellista on pysähtyä kun negatiiviset ajatukset itsestä alkaa ottaa valtaa mielestä, ja tiedostaa niiden alkuperä. Voi kokeilla antaa itselleen taputuksen olalle sen sijaan että soimaa itseään ja katsoa mikä vaikutus sillä on. Asiakas sanoi hyvin viime tapaamisessa, että on valmennuksen myötä oppinut epäonnistumisten sattuessa soimaamisen sijaan sanomaan itselleen, että hän oppii tästä ja hän voi kehittyä. Tämän lauseen toistaminen itselleen mielessä tai ääneen oli yksi apukeino jonka hän itse oivalsi. Tässä vaiheessa on huomattavasti positiivisemmat lähtökohdat kehittää mitä tahansa piirrettä tai taitoa. :) Ensimmäinen vinkki jonka aina sanon asiakkaille, on opittu Heinosen Jonnan koulutuksessa josta sain myös itselleni hyvää mieltä. Joka kerta kun poistut kotoa, näytit miltä tahansa, vinkkaa itsellesi silmää peilin kautta ja kehu itseäsi. Sama se uskoitko sitä nyt tai et, mutta anna itsellesi kehu ja ota se. Toisessa koulutuksessa, jossa käsiteltiin myös palanen psyykkistä valmennusta kouluttaja kertoi ihmisillä olevan noin 60 000 ajatusta päivässä, joista 90% on samoja kuin aikaisempana päivänä, joten vinkkaamalla silmää itselle ja kehumalla itseä teet jo ison muutoksen seuraavaan päivääsi. <3

 

3. Sadepilvien yläpuolella on aina sininen taivas.  

Lataa ilmainen meditaatioapplikaatio Headspace ja löydä sieltä ehkä ihanin 10 minuutin meditaatioharjoitus. Se kuvastaa ikävää fiilistä tummina pilvinä, mutta kappas kun lentokoneella lentää myrskypilven yli, siellä paistaa aurinko ja taivas on sininen. Sinistä taivasta on vain todella vaikeaa nähdä jos aina tietystä näkökulmasta havannoi asioita. Tämän kun muistaa niin voi havahtua taas siihen, että kohta tulee taas tuulenpuuska ja kuljettaa sateet muualle. Miltä kuulostaa?

Neljä painavaa syytä lisätä arkiaktiivisuutta

Neljä painavaa syytä lisätä arkiaktiivisuutta

Virkistääkö vai väsyttääkö juomasi? Alkoholi ja palautuminen

Virkistääkö vai väsyttääkö juomasi? Alkoholi ja palautuminen